Arkadiankadun pelit loppuivat, kun Ratakadulle avattiin Sporting Club Pekka Salmen toimesta vuonna 1997. Liikeidea oli tarjota klubimuotoisesti pelejä jäsenille. Tilat olivat sekä hienot että viihtyisät.
Minuakin pyydettiin osakkaaksi, mutta en ollut yhtään kiinnostunut. Olen yrittänyt välttää sijoituksia, joissa en näe millään tulemalla positiivista kassavirtaa. Suomen pienellä pelaajakunnalla on laajamuotoista pelitoimintaa vaikeaa harjoittaa. Jos tämä jostain syystä kuitenkin onnistuisi, olisivat pian kimpussa viranomaiset.
Tässä tapauksessa poliisi olikin lähellä. Ratakadulla ovat myös suojelupoliisin tilat. Suojelupoliisi ei katsonut toiminnan vaarantavan valtio- tai yhteiskuntajärjestystä tai valtakunnan sisäistä turvallisuutta, eikä puuttunut toimintaan. Toki Suomessa on sellaisiakin viranomaistahoja, jotka näkevät pienessäkin pelimonopolin lipsumisessa uhan valtakunnan sisäiselle turvallisuudelle.
Tavallisessa poliisissakaan Ratakadun pelit eivät herättäneet intohimoja. Eniten toiminta kiinnosti luultavasti Casino RAY:tä. Osa sen henkilökunnasta kävi välillä pelaamassakin kanssamme, ja se toinen osa raportoi johdolle, ketkä siellä kävivät. Mitäpä ihminen ei tekisi edetäkseen suljetussa organisaatiossa?
Vielä kun toiminnan operatiiviseksi vetäjäksi palkattiin Casino RAY:n Poker Manager, voin kuvitella aiheesta pidetyn Eteläisellä Rautatienkadulla monta sisäistä palaveria.
Ideologisista syistä olisin toki voinut hankkeeseen osallistua. Nämä syyt Pekkaakin hankkeessa nähdäkseni ajoivat. Ideologisen sijoittamisen voisi selittää sijoittamiseksi kannatettaviin, mutta kannattamattomiin kohteisiin. Katsoin itseni liian köyhäksi tällaiseen toimintaan.
Tuin sen sijaan Ratakadun pelejä pelaamalla siellä paljon. Tässä oli opportunistisiakin syitä. Reikki oli pienempi, pelit avattiin vaikka kahdelle pelaajalle, eikä niitä suljettu koskaan, jos pelihaluisia riitti. Tämä oli aika ihmeellinen maailma Casino RAY:n aavistuksen kankeampaan toimintaan verrattuna.
Kerran jäimme esimerkiksi pelaamaan lopulta kahdestaan euralaisen ammattipelurin kanssa omahaa, jossa hän laittoi joka jaossa tonnin blindin ja minä satasen. Koska pelasimme lähes kellon ympäri, ei nukkumassa käyneitä pelaajia otettu rinkiin uudelleen, vaikka halukkaita olisikin ollut. Tämä systeemi on ollut joillain kasinoilla pitkään käytössä. Mm. vastaavassa paikassa Tukholmassa eli Kortoxenilla tämä oli pitkään elävissä peleissä peruskäytäntö.
Luonnollisesti olimme molemmat sitä mieltä, että omalla penkillä istui ringin parempi pelaaja. Äkkinäinen luulisi, että tällä struktuurilla olisi tasavahvoilla pelaajilla pienemmän blindin miehellä jonkunlainen etu. Onnistuin kuoppaamaan tähän sessioon suuruusluokkaa satatuhatta markkaa.
Pelit olivat hyvin omahapainotteiset, joskin sököäkin välillä pelattiin. Kerran päätimme pelata kokeilumielessä no limit holdemia syvillä stäkeillä. Huomattavaa on, että tämä oli aikaa ennen pokeribuumia ja internetpokeria. Käteispelinä RAY alkoi tarjota tätä vasta Mikonkadulla.
Yhdestä jaosta olen ylpeä tuossa sessiossa. Lisäksi tapaus hävettää. Olin kipannut jaossa, jossa euralainen ja forssalainen ammattipeluri olivat molemmat ensin limpanneet ja sitten maksaneet hyvin aggressiivisen pelaajan reissun.
Floppi tuli T92. Forssa meni lähes kolme kertaa potin verran all-in, muut kippasivat ja Eura epäröimättä maksoi.
Minä sanoin ennen showdownia, että Forssassa on QJ ja Eurassa T9, niin kuin olikin. Muut pyörittelivät päätään ”maagiselle” riidilleni, vaikka tämä oli actionin perusteella ihan perusohraa. Piti vain olla selvillä millaisilla käsillä herrat limppaavat ja maksavat reissun ja millä lyödään ylibetsi ja sitten otetaan epäröimättä kiinni.
Tällä kertaa ranget olivat hyvin kapeat. Lyöjällä oli imo täysin varma QJ, kun se on ainoa vahva vetokäsi tuohon floppiin, ja prefloprangessa mukana. Maksajalla olisi voinut olla ehkä myös pohjasetti, kympit ja ysit olisivat menneet varmasti preflop eri tavalla. Minimissään rattaat joka tapauksessa, ja Countdown(=T9) muodosti ainoat rattaat prefloprangessa.
Emme sitten pelanneet NLH:ta Ratakadulla enää koskaan. Tämä saattoi osin johtua egopullistelustani. Tarinan opetus on, että livenä voi päästä hyvin tarkkoihin riideihin, ja jos niihin pääsee, olisi syytä pitää suu kiinni ihan omankin edun vuoksi.
Kaikista säännöllisesti pelaamistani peleistä eniten ikävä on varmaan Ratakadun pelejä. Pelit olivat hyviä ja hyvin järjestettyjä kivassa paikassa ja viihdyin lähes kaikkien tuolloisten pelikavereiden seurassa hyvin myös muista kuin pokerillisista syistä.
Suojelupoliisin suojissa oli hyvä olla.
