Vuodesta 2010 järjestetyt Rock Pokerit ovat parasta mitä pelimonopoli on saanut aikaan pokerikulttuurin edistämiseksi Suomessa. Radio Rock mainostaa pokeriturnausta muillekin kuin kasinon vakioasiakkaille ja raapii paikalle enimmäkseen kuollutta rahaa edustavia bountyjä. Nykyisin kahdensadan euron turnauksen osanottajakaarti poikkeaa radikaalisti kansainvälisten turnausten pikkuturnausten fieldistä. Kasinolla normi-iltojen hissimusiikiksikin häpeällisten biisien valitsijaa olemme yrittäneet selvittää jo pitkään, jotta varastossa oleville tervalle ja höyhenille tulisi käyttöä. Rock Pokerissa soitetaan Motörheadin The Ace of Spades kolme kertaa ja välit täytetään tyyliin AC/DC:llä ja Deep Purplella eli minulla ei ole parannusehdotuksia soittolistaan.
Viime lauantaina järjestetty 20. Rock Pokerikin oli loppuunvarattu jo pitkään ennen alkamistaan. Lopulta se muodostui myös loppuunmyydyksi. Jännityksellä odotamme, kuinka monta vuosikymmentä uudelta Veikkaukselta menee, että turnauslippuja ei saa enää sanktiotta varata ainakaan heti alusta asti. Nykytilanne johtaa siihen, että kaikissa täyteen tulevissa turnauksissa on älyvapaa jononpurkamishässäkkä ja aina välillä jää tyhjiä paikkoja, vaikka tilaisuuteen lähtökohtaisesti on ylikysyntää.
Minulla on Radio Rock liki päivittäin päällä ja repesin joku aika sitten kuunnellessani Korporaation Harri Moision koohkaamista pokeriturnauksista. Lyhennettynä versiona Harri kertoi inhoavansa pokeriturnauksia, mutta tykkäävänsä käydä sienestämässä. Seuraavan biisin ja tuottajan ripityksen (valistunut arvaus) jälkeen Harri palasi eetteriin kertomaan erittäin epäuskottavan oloisesti kyseessä olleen vitsin. Uskoin täysin, että Harri ei arvosta pokeriturnauksia, mutta tykkää käydä sienestämässä. Näin ollen en todellakaan usko Harrin olleen läpällä liikenteessä.
Uusi Veikkaus oli näköjään karsinut bountylistalta kaikki, jotka ovat ikinä uskaltaneet julkisesti kyseenalaistaa rahapelimonopolin valehtelun olemisestaan muka peliongelmaisten asialla. Joten bountynä ei ollut vakiovieraista esimerkiksi Jorma Vuoksenmaata tai Esko Seppästä. Luonnollisesti miekin sitten pelasin karvalakkiosastossa. Tässä on etuna se, että saa automaattisesti pöytäänsä yhden bountypelaajan. Minun pöytääni istahtikin sitten Harri Moisio. Kysyin heti kättelyssä, että eikö siun pitäisi olla sienestämässä. Lisäksi laitoin Harrin poikki muutaman tunnin pelin jälkeen. Tosin kyseessä oli minulle onnekas flippi AK vs 66.
Käskin Harrin yllättää turnausjohtaja Jängän tippumishaastattelussa ja kertoa olleensa 55/45 suosikki. Harri sitten tekikin näin, tosin numerot eivät pysyneet ihan eksakteina mielessä, vaan hän kertoi olleensa 50/50-suosikki. Tarinan opetus on, että jos puhuu pahaa pokerista radiossa, päätyy helposti esille pokerikolumniin hivenen huvittavassa valossa.
Sekin kaveri, joka uudella Veikkauksella on ottanut käytäntöön viime vuosikymmenen vaientamispolitiikan, pääsee vielä pokerikolumnin päätähdeksi. Parasta viihdettä oli, kun muutama vuosi sitten Rahiksella jaettiin henkilökunnalle tiedote, että älkää puhuko Pyysingin kanssa. Onko tämä taas uudistettu, en tiedä. Siitä on jo kymmenkunta vuotta, kun Veikkaus painosti Kaupunkilehtiä antamaan minulle kenkää kolumnistin paikalta.
Mie luulin, että monopolin ja pokerinpelaajien sota käytiin jo ja päättyi tasapeliin. Monopoli saa pitää monopolinsa ja me saamme pelata myös ulkomaille. Kuka perkele siellä taas aloitti rummuttamaan taistelurumpuja?
Itse turnauksessa miulla alkoi soida korvissa jo ”Eye of the Tiger”, kun olin reilusti yli keskistäkin ja jäljellä oli enää neljä pöytää. Mielestäni olin tällaisessa turnauksessa menossa rahoille jo tyyliin 70-prosenttisesti. Sitten edestäni kaveri meni all-in reilut 10K (lähtöstäkki oli juuri 10K), mie 60K nipulla kurkkasin kortit ja löysin kaksi tissiparia. Maksoin, jotta annetaan mahdollisuus takana oleville pelaajille puskea esimerkiksi pikkuparejaan. Isosta blindista sitten miulle tuntematon pelaaja miettimättä meni all-in vielä isommalla hivakalla ja mie tietysti instansa otin. ”Pikkupari” osoittautui ässiksi ja peluri amerikkalaiseksi. Itse asiassa jos olisin tiennyt kyseessä olevan jenkin, olisin ainakin harkinnut kippiä. Suomalaisen pipopään rangen kärki näin pelattuna on AK. Amerikkalaisen keski-ikäisen pikkutakkiäijän rangen pohja tässä tilanteessa taas on kallepari.
Siirryinkin sitten käteispelien ihmeelliseen maailmaan, jossa oli loppuillasta auki jopa kaksi reipasta 10/10 pottiomahapöytää. Molempiin onnistuin polttamaan hyvän hivakan tulevia Rock Pokeri –lippuja.
Mutta en masentunut huonosta menestyksestäni, vaan aion jatkossakin osallistua kaikkiin Rock Pokereihin, jos vain Suomessa olen. Lisäksi aion etsiä käsiini sen sensuurilla täytetystä monopoliaatemukista liikaa hörpänneen tyypin, joka esti minua viihdyttämästä itseäni Rock Pokerissa kiusaamalla vieraalla rahalla paljon tavallista löysempää pelaavaa Jorma Vuoksenmaata. Omalla rahalla Jorma ei edes tullut paikalle.
P.S. Laitetaan vielä biisitoive seuraavaan Rock Pokeriin ja terveisiä eläkkeellä olevalle Jouni Laiholle ja Uuden Veikkauksen sensuuriosastolle: Twisted Sister: Burn In Hell
