Kirjoitin pari kuukautta sitten ajatuksiani oman sijoitusfilosofiani ja -strategiani kehittymisestä ja pohdin millaisilla strategioilla pitkäjänteisen sijoittajan kannattaa markkinoilla operoida. Käsittelin myös lyhyesti sijoitustuottojen kannalta tärkeintä päätöstä eli salkun allokaatiota eri omaisuusluokkien välillä. Tässä kirjoituksessa jatkan salkun optimaalisen allokaation ja sopivan osakepainon pohtimista. Jos salkun allokaatioprosessin vaiheet eivät ole ennestään tuttuja, suosittelen lukemaan vanhan blogimerkintäni maaliskuulta 2012 ennen kuin jatkat tätä kirjoitusta pidemmälle.
En keskity tässä kirjoituksessa sijoitussuunittelun tai allokaatioprosessin teknisiin perusteisiin, vaan pyrin tuomaan esille prosessin käytännön haasteita ja sijoittajien käyttäytymiseen liittyviä vinoumia, jotka voivat vesittää parhaimmatkin suunnitelmat. Tähän liittyen tuon kirjoituksessa esille syitä, miksi meidän vannoutuneimpienkin osakeuskovaisten on syytä laajentaa pelikenttäämme myös muiden omaisuusluokkien suuntaan. Yritän perustella, miksei sadan prosentin osakepaino ole useinkaan optimaalisin vaihtoehto.
Tarkastelen myös korkopapereiden roolia, sillä aihe on nykyisessä nollakorkojen maailmassa ajankohtainen. Kun koroista ei saa tuottoa, moni on valmis painottamaan osakkeita tavallista enemmän. Mietin onko korkopapereille enää paikkaa salkun allokaatiossa.
Lopuksi tarkastelen lyhyesti myös omaa salkkuani ja suunnitelmiani sen suhteen. Kerron miltä oma allokaationi näyttää ja mihin suuntaan yritän sitä kehittää.
Kuva 1. Osakkeista ja korkopapereista koostuvien salkkujen historiallinen tuotto USA:n markkinalla 1926-2019. Datalähde: Vanguard (osaketuotto: S&P 90 -indeksi 1/1926-3/1957 ja S&P 500 -indeksi tästä eteenpäin, korkotuotto: investment grade -yrityslainat).
Yllä oleva kuva osoittaa hyvin millaisiin tappioihin sijoittajan on historian perusteella syytä varautua osakepainostaan riippuen. Vuosina 1926-2019 osakkeet ovat tuottaneet USA:ssa keskimäärin vähän yli 10 prosenttia vuodessa (nimellisesti). Olemalla täysipainoisesti osakkeissa sijoittaja on saanut itselleen tällaisen tuoton. Sadan prosentin osakepaino on tarkoittanut kuitenkin myös sitä, että pahimmillaan salkun arvosta on kadonnut 43 prosenttia yhden ainoan vuoden aikana (pörssiromahduksissa pidemmän aikavälin pudotus huipulta pohjalle on tietysti ollut tätäkin suurempi). Keskimäärin sijoittaja on tehnyt tappiota noin joka neljäs vuosi.
Perinteinen 60/40-salkku on tarjonnut historiallisesti 9 prosentin vuotuisen tuoton (usein keskivertosijoittajalle suositellaan allokaatioksi 60 prosenttia osakkeita ja 40 prosenttia korkoja). Pahimmillaan salkun arvosta on kadonnut vuodessa 27 prosenttia ja tappiovuosien osuus on ollut 23 prosenttia. Olemalla täysipainoisesti korkopapereissa tuotto on jäänyt 6 prosenttiin, mutta heikoimman vuoden tappiokin on ollut vain 8 prosenttia.
Teoreettiset allokaatiomallit ovat kiinnostavia ja oman riskinsietokyvyn kvantifioiminen on varsin opettavainen harjoitus, mutta sopivaa osakepainoa miettivän käytännön sijoittajan tärkein kysymys on seuraava: Kuinka paljon salkkuni arvo voi maksimissaan laskea, että pystyn juuri ja juuri hillitsemään hermoni ja välttämään paniikkimyynnin? Valitettavasti vastaus kysymykseen selviää vasta jälkikäteen, kun sijoittaja on voinut havainnoida omaa käyttäytymistään laskumarkkinan aikana. Mitä paremmin sijoittaja tuntee itsensä, sitä helpompi hänen on osua etukäteisarvioissaan oikeaan. Joka tapauksessa allokaatiopäätöksessä kannattaa olla mieluummin liian varovainen kuin liian aggressiivinen. Jos salkun osakepaino on liian matala, sijoittaja menettää vain hieman pitkän aikavälin tuottoja. Mutta jos osakepaino on liian korkea, tuotot jäävät kokonaan saamatta (kun osakkeet mennään myymään pohjalla). Mitä realistisemmin sijoittaja osaa riskinsietokykynsä määrittää, sitä parempaan lopputulokseen hän osakemarkkinoilla pitkällä aikavälillä yltää. Juuri tästä syystä allokaatioharjoitusta ei saa sivuuttaa olan kohautuksella. Oikean osakepainon miettiminen on tärkeämpää kuin moni ymmärtääkään.
Sadan prosentin osakepaino on harvoin hyvä tavoite
Pidän itseäni täysiverisenä osakemiehenä, sillä sijoittamisen kentässä osakemarkkinat ja yritysmaailma ovat minulle kaikkein tutuin ympäristö. Jokaisen sijoittajan on syytä pysyä omalla kotikentällään. Tästä huolimatta olen nykyisin sitä mieltä, että myös muilla omaisuusluokilla on paikkansa hyvin hajautetussa salkussa. Tämän oivaltamisessa minulla on kuitenkin mennyt aikaa. Onneksi en ole ainoa osakesijoittamisen kannattaja, joka uskaltaa puhua myös muista omaisuusluokista. Benjamin Grahamin kerrotaan sanoneen, ”ettei kenenkään tulisi pitää salkustaan yli 75 prosenttia osakkeissa, eikä vähempää kuin 25 prosenttia”. Itse en ole yhtä varovainen osakkeiden maksimipainon suhteen, mutta Grahamin pointti on täsmälleen oikea.
Monille kaltaisilleni osakemiehille tuntuu olevan jonkinlainen ylpeyden aihe tavoitella jatkuvasti täyttä osakepainoa. Tai vielä parempi, jos osakepaino onkin 110 tai vaikka 120 prosenttia. Velkavivun käyttöhän kertoo monen mielestä siitä, että sijoittaja on pro ja tietää mitä tekee. Ihan kuin olisi heikkouden merkki laskea riskitasoa. Ihan kuin korkea osakepaino olisi ”parempi”, ja matala osakepaino ”huonompi”, allokaatio. Asian laita ei tietenkään ole näin, vaan kaikki riippuu edellä kuvatun mukaisesti jokaisen omasta sijoittajaprofiilista. Kunhan sijoittaja maksimoi tuottonsa tietyllä riskitasolla tai minimoi riskinsä tietyllä tuottotasolla, sijoittaminen on lähtökohtaisesti järkevää (ks. tehokas rajapinta, kuva 2). Vastakkaisena esimerkkinä voi pitää sijoittamista vain yhden yhtiön osakkeisiin. Se ei tietenkään ole fiksua, sillä sijoittaja ottaa kannettavakseen turhan riskin (tämän ns. epäsystemaattisen riskin kantamisesta ei saa osakemarkkinoilla korvausta). Aivan saman tuotto-odotuksen saa hajautetulla salkulla, mutta riski pienenee selvästi (jo kahdeksan eri yhtiön osakkeeseen hajautettu salkku poistaa 80 prosenttia hajautettavissa olevasta riskistä).
Kuva 2. Osakkeista ja korkopapereista koostuvien salkkujen tehokas rajapinta USA:n markkinalla 1926-2012. Datalähde: White Coat Investor.
Koska olen lähtökohdiltani nimenomaan osakesijoittaja ja tunnistan itsessäni tunnevetoisia piirteitä, jotka ohjaavat osakkeiden suuntaan, olen pyrkinyt tietoisesti avartamaan maailmaani kohti muita omaisuusluokkia. Tämä tutkimusmatkani on saanut minut aiempaa vakuuttuneemmaksi siitä, että myös kaikkein korkeimman riskinsietokyvyn omaavilla sijoittajilla tulisi olla salkussaan muutakin kuin osakkeita.
Perinteisesti tämä ”muutakin kuin osakkeita” on tarkoittanut korkopapereita (valtionlainat, yrityslainat), mutta nykymarkkinassa suosin ainakin itse rahamarkkinasijoituksia. Tässä tilanteessa niissä on käytännössä sama vaatimaton tuotto-odotus, mutta matalampi riski. Hieman aggressiivisemman korkopapereiden korvikkeen voi rakentaa sijoitamalla esimerkiksi puolet korkoihin tavallisesti varatusta pääomasta kiinteistörahastoihin ja pitämällä puolet rahamarkkinoilla tai talletustileillä. Kiinteistörahastojen tilalla voi harkita myös muita vaihtoehtoisia omaisuusluokkia, kunhan kulut pysyvät kurissa. Viime viikkoina paljon mediassa esillä olleita hedgerahastoja en kuitenkaan suosittele, sillä ne tuottavat korkeiden kulujen takia käytännössä aina melko heikosti. Useimmissa pääomarahastoissa on sama ongelma.
Neljä hyvää syytä pitää osakepaino alle sadan prosentin
Mutta miksi maksimaalisen riskinsietokyvyn omaava sijoittaja ostaisi salkkuunsa muuta kuin osakkeita? Yksi keskeinen syy liittyy salkun tasapainottamiseen ja pelimerkkien riittävyyteen parhaiden ostokelien aikana. Jos salkussa on alun perin vain osakkeita ja kurssit putoavat, sijoittaja ei pääse hyödyntämään hyvää ostopaikkaa (olettaen, että tulovirta on vaatimatonta suhteessa salkun kokoon eikä velkavipua haluta käyttää). Jos taas salkusta löytyy korkopapereita tai rahamarkkinasijoituksia (jotka harvemmin laskevat osakkeiden laskiessa), ne voi romahduksen sattuessa myydä ja siirtää rahat osakkeisiin. Näin salkun osakepainon saa takaisin tavoitetasolle ja sijoittaja pääsee ikään kuin automaattisesti hyödyntämään laskeneita kursseja. Tämän tyyppinen salkun tasapainottaminen on systemaattinen tapa tuottojen parantamiseen. Pitämällä osa varoista aina likvideissä ja matalan volatiliteetin kohteissa, sijoittaja pystyy paremmin hyödyntämään ”osta halvalla ja myy kalliilla” -strategiaa.
Toinen hyvä syy pitää osa varoista muualla kuin osakkeissa liittyy varojen käyttöön ja elinkaarisijoittamiseen. Tämä koskee siis erityisesti vanhempia sijoittajia, jotka ovat eläköitymässä 5-10 vuoden säteellä. Jokainen sijoittaja on jossain vaiheessa elämäänsä tilanteessa, jossa ainakin osa salkun pääomasta on tarkoitus ottaa kulutukseen. Vaikka oman salkkuni sijoitushorisontti on ikuinen (eli jätän salkun jälkipolville), minäkin tulen jossain vaiheessa käyttämään osan salkun tuotosta elämiseen. Osakepaino on syytä laskea alle sadan prosentin jo hyvissä ajoin ennen eläköitymistä, jottei eläkeraha altistu osakkeiden heiluntariskille. Kun katson maailmaa esimerkiksi viiden vuoden päähän, on täysin mahdollista (jopa todennäköistä), että osakekurssit ovat nykyistä selvästi matalammalla tasolla.
Vaikkei töiden vähentäminen tai eläköityminen olisi kaikkien sijoittajien tavoitteena, rahaa tulisi aina löytyä myös yllättäviä menoja varten. Joskus nämä menot voivat olla suuriakin, eikä ole mitään järkeä ottaa riskiä siitä, että osakkeita joutuu myymään halvalla menojen kattamiseksi. Ihan minimissään jokaisella tulisi olla jonkinlainen vararahasto joko korkopapereissa, rahamarkkinoilla tai talletustilillä. Monilta sijoittajilta tämän tyyppinen vararahasto toki löytyy, mutta he eivät välttämättä laske sitä mukaan kokonaisvarallisuuteensa ja puhuvat siksi sadan prosentin osakepainosta. Tämä aiheuttaa monesti sekaannusta ja antaa väärän kuvan sijoittajan todellisesta riskitasosta. Osakepainohan on työkalu nimenomaan riskin hahmottamiseen. Jos vararahasto jätetään pois laskuista, sijoittajan riskitaso näyttää todellista suuremmalta. Sijoitussalkkuun tuleekin laskea mukaan sijoittajan kokonaisvarallisuus (mutta ei esimerkiksi autoa, joka ei ole varsinainen omaisuuserä, vaan kulutushyödyke).
Kolmas hyvä syy pitää varoja muuallakin kuin osakkeissa liittyy tulevaisuuden epävarmuuteen. Vaikka osakkeiden tuotto-odotus on kaikista omaisuusluokista paras, meillä ei ole mitään takeita siitä, että osakkeet tuottavat tulevaisuudessa parhaitan. Siksi emme puhukaan takuutuotosta, vaan nimenomaan tuotto-odotuksesta.
Kuva 3. Osakkeiden (S&P 500) ja korkopapereiden (Baa-yrityslainat) 10 vuoden rullaava keskimääräinen vuosituotto USA:ssa 1940-2020. Datalähde: NYU Stern School of Business.
Yllä oleva kuva esittää osakkeiden (S&P 500 -indeksi) ja korkopapereiden (Baa-yrityslainat USA:ssa) 10 vuoden rullaavan keskimääräisen vuosituoton vuodesta 1940 lähtien. Kuva osoittaa, että osakkeet ovat tarjonneet valtaosan ajasta korkopapereita paremman tuoton. Tästä huolimatta historiaan mahtuu useita kymmenen vuoden jaksoja, joiden aikana korkopaperit ovat tuottaneet osakkeita paremmin. Toki mitä pidempi sijoitushorisontti, sitä todennäköisemmin osakkeet tuottavat korkopapereita paremmin. Mutta jopa 20 vuoden jaksolla on historian valossa mahdollista, että koroista saa osakkeita korkeamman tuoton.
Mutta entä nyt kun korot ovat historiallisen matalalla tasolla? Onko mahdollista, että korot tuottaisivat seuraavan kymmenen vuoden aikana osakkeita paremmin? En välttämättä pidä sitä todennäköisenä, mutta se on täysin mahdollista. Aikoinaan kukaan ei uskonut, että korkotaso voisi laskea nollaan. Nyt kukaan ei usko, että se voisi laskea selvästi negatiiviseksi. Jos markkina taas kerran yllättää ja korot laskevat lisää, korkopapereiden hintojen nousu jatkuu. Emme yksinkertaisesti tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, joten kaikki vaihtoehdot kannattaa pitää auki.
Kuva 4. Eri omaisuusluokkien keskimääräinen vuosituotto USA:ssa 1999-2019. Datalähde: J.P. Morgan Asset Management.
Myös yllä oleva kuva osoittaa, etteivät osakkeet ole aina ylivoimaisia sijoitusinstrumentteja (etenkään tuotto-riski-suhteeltaan). Kuva esittää eri omaisuusluokkien keskimääräisen vuosituoton USA:ssa 1999-2019 (huomaa, että jakson alku ajoittuu lähes it-kuplan huipulle, mikä selittää heikkoa osaketuottoa). Sen perusteella osakkeiden (S&P 500) riskipreemio suhteessa paremman luottoluokituksen lainoihin (investment grade -lainoihin) on ollut 20 vuoden jaksolla vain 1,1 prosenttia (6,1 % vs. 5,0 %). Puoliksi roskalainoista (high yield -lainoista) ja puoliksi investment grade -lainoista koostuva salkku olisi tuottanut osakesalkkua paremmin. Korkopapereiden tapaan myös kiinteistösijoitukset (REIT) voivat tuottaa pitkiäkin jaksoja osakkeita paremmin (kuten kuva osoittaa). REIT:ien preemio osakkeisiin (S&P 500) nähden on ollut tarkastelujaksolla peräti 5,5 prosenttia.
Kuvasta 4 näemme myös neljännen syyn sille, miksei sadan prosentin osakepainoa voi suositella juuri kenellekään. Kuva toistaa samaa viestiä, kuin kaikki akateemiset tutkimukset: Sijoittajat määrittävät oman riskinsietokykynsä ja siten osakepainonsa säännönmukaisesti liian korkeaksi, mikä johtaa paniikkimyynteihin kurssien romahtaessa ja sen jälkeen joko sijoitustoiminnan lopettamiseen tai samojen osakkeiden takaisinostoon kurssien noustua. Tästä syystä keskimääräisen sijoittajan tuotto (2,5 %) on jäänyt tarkastelujaksolla jälkeen lähes kaikkien omaisuusluokkien tuotoista. ”Osta kalliilla ja myy halvalla” ei yksinkertaisesti ole kovin hyvä sijoitusstrategia. On siis käytännössä varmaa, että sadan prosentin osakepaino on useimmille sijoittajille liikaa (elleivät maksimaalisella osakepainolla operoivat sijoittajat satu olemaan juuri niitä, joiden riskinsietokyky on oikein määritetty). Kun ymmärrämme ihmisluonteelle tyypillisen taipumuksen omien kykyjen yliarvioimiseen, osaamme jättää tässäkin asiassa sopivasti turvamarginaalia ja säätää osakepainomme alkuperäisiä suunnitelmiamme hieman matalammaksi.
Oman salkun tavoitteeksi 80 prosentin osakepaino
Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin. En kannusta ketään pitkän aikavälin sijoittajaa täyttämään koko salkkua korkopapereilla ja kiinteistöillä. Osakkeet todennäköisesti tuottavat jatkossakin parhaiten ja pidän niitä edelleen ylivoimaisesti parhaana omaisuusluokkana pitkäjänteiselle sijoittajalle. Kirjoituksen tarkoitus on pikemminkin herätellä kaikkein kovimpia osakeuskovaisia (itseni mukaan lukien) ja tuoda esille uusia näkökulmia. Sijoittamalla esimerkiksi 10-15 prosenttia salkusta korko-, kiinteistö- ja rahamarkkinarahastoihin sijoittaja pienentää melkoisesti riskiä, muttei menetä kovinkaan paljoa pitkän aikavälin tuotto-odotusta.
Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, ettei salkun omaisuusluokkien kasvattaminen saa olla itseisarvo. Sijoittamisessa yksinkertaisuus on edelleen tehokasta ja tuottavaa. Jo 3-4 eri omaisuusluokkaa (ylätasolla) tarjoavat hyvän hajautuksen, kunhan omaisuusluokkien väliset korrelaatiot ovat matalat. Kahdellakin omaisuusluokalla pärjää (esim. osakkeet/korkopaperit tai osakkeet/rahamarkkinasijoitukset), kunhan osakeallokaation sisäinen hajautus on kunnossa (maantieteellinen, toimialakohtainen ja osakeluokkakohtainen hajautus). Jokainen sijoittaja on kuitenkin aina yksilö, eivätkä samat yleisohjeet sovi kaikille. Jos olet täyden osakerepun kanssa läpi tuulen ja tuiskun kulkenut kokenut sijoittaja (ja kassavirtasi on yllättäviä menoja varten kunnossa), voit onnitella itseäsi. Olet menestynyt sijoittajana erinomaisesti, eikä ole syytä muuttaa mitään.
Mutta entäpä oma salkkuni ja sen allokaatio? Kuten parin kuukauden takaisessa kirjoituksessa kuvasin, olen päivittänyt osakkeiden pitkän aikavälin tavoiteallokaationi hieman aiempaa konservatiivisemmaksi, 80 prosenttiin aiemmasta 90-95 prosentista. Osin taustalla on elinkaarisijoittamisen malli ja varautuminen pikku hiljaa aikaan, jolloin alan käyttää sijoitustuottoja elämiseen. Vaikka tämä ei ole ihan vielä ajankohtaista, sijoitustoiminnan suunnittelussa on aina syytä katsoa useamman vuoden päähän. Olisi kurjaa joutua myymään osakkeita pitkäkestoisessa laskumarkkinassa puolta nykyistä halvemmalla vain siksi, ettei tajunnut varautua etukäteen. Jossain vaiheessahan tämä ikuiselta tuntuva nousu tulee tiensä päähän.
Päätökseeni laskea tavoiteltua osakepainoa on vaikuttanut myös tosiasia siitä, että osakkeiden pitkän aikavälin tuotto-odotus on painunut hyvin matalalle. Jos osakeriskin ottamisesta ei makseta riittävästi, miksi ottaisin sitä entiseen malliin. Olen miettinyt asiaa myös taloudellisten tavoitteideni näkökulmasta. Olen jo saavuttanut monet aiemmin asettamani tavoitteet ja vaikka haluankin jatkaa salkun kasvattamista, fokus on aiempaa enemmän varallisuuden turvaamisessa. Edessäpäin olevien tavoitteiden saavuttaminen onnistuu pienemmälläkin riskinotolla. Kuten Larry Swedroe on todennut: ”One gets rich by working hard and taking risks and that one stays rich by limiting risk and not spending too much.”
Kuten todettu, operoin pitkään 90-95 prosentin osakepainolla (velkavipua en ole koskaan käyttänyt) selviten niin it-kuplan jälkimainingeista kuin finanssikriisistäkin. En myynyt romahdusten aikana yhtäkään osaketta, vaan ostin lisää suunnitelmani ja osto-ohjelmani mukaisesti pitäen allokaation suurinpiirtein tavoitteen mukaisena. Vielä finanssikriisin jälkeen yksittäisissä laatuosakkeissa nähtiin isojakin romahduksia (mm. Euroopan velkakriisissä) ja osakepoimijan oli suhteellisen helppo löytää ostetttavaa. Tilanne muuttui 2010-luvun jälkipuoliskolla. Arvostustasot nousivat nousemistaan ja osakepoiminta alkoi käydä koko ajan haastavammaksi. Ostelin toki matkan varrella yksittäisiä yhtiöitä, mutta isompaa alennusmyyntiä saatiin odottaa aina maaliskuuhun 2020 asti. Tähän mennessä osakepainoni oli pudonnut jo lähes 50 prosenttiin (kassaan jääneiden osinkojen ja muun tulovirran myötä). Ehdin hyödyntää koronadippiä vain osittain ja paljon pelimerkkejä jäi edelleen kassan pohjalle. Tulovirran myötä käteisen määrä on taas noussut ja osakkeissa on edelleenkin vain noin 60 prosenttia salkustani.
Vaikka uusi tavoiteallokaationi on aiempaa konservatiivisempi, sen saavuttaminen tulee ottamaan nykyisessä markkinassa aikaa. Kiinnitän siis edelleen huomiota sijoitusten turvamarginaaliin enkä maksa osakkeista ylihintaa. Siinä mielessä tavoiteallokaatio on alisteinen yksittäisten osakkeiden arvonmääritykselle. En siis säätele osakepainoani suhdanteiden tai markkinatilanteen mukaan (top down), vaan tarkastelen yksittäisiä yhtiöitä (bottom up). En usko, että kukaan voi säännönmukaisesti onnistua makrovetoisessa markkinoiden ajoittamisessa tai taktisessa allokoinnissa (tai tämä ei ole varsinainen uskon asia, sillä akateeminen evidenssi on tässä asiassa kiistatonta). Strategiassani osakepaino laskee ikään kuin automaattisesti, jos ostettavaa ei löydy (ja tulovirta jää käteiseksi). Osakepainoni tuleekin nousemaan tavoitteeseen vasta, kun markkina tarjoaa siihen mahdollisuuden. Toki yksittäisiä kiinnostavia osakkeita tai osakeluokkia voi aika ajoin löytyä tässäkin markkinassa (palaan tähän kirjoituksen lopussa), mutta ilman isompaa korjausliikettä tai pitkäkestoisempaa laskumarkkinaa osakepainoni tullee pysymään pitkään alle tavoitteen.
Oman salkun hoito eri skenaarioissa
Kuten tyyliini kuuluu, vältän isoja ja nopeita liikkeitä ellei markkinoilla tapahdu mitään ihmeellistä. Ja vaikka tapahtuisikin, alan toteuttaa osto-ohjelmiani ajallisesti hajauttaen. Jos markkinoiden korjausliikkeet ovat nopeasti ohi, jään auttamatta telineisiin, kuten viime vuoden maaliskuussa osittain kävi. Seuraavaksi pohdin mahdollisuuksiani tavoiteallokaation saavuttamiseen kolmessa erilaisessa skenaariota (muutaman vuoden säteellä): 1) perinteinen laskumarkkina (mielestäni todennäköisin skenaario), 2) kurssit polkevat paikallaan tai jatkavat nousuaan, 3) historiallisen suuri pörssiromahdus (epätodennäköisin skenaario).
Skenaario 1: Perinteisessä laskumarkkinassa, jossa kurssit pysyttelevät vuoden tai pari esimerkiksi 25-35 prosenttia nykytason alapuolella, saan nostettua osakkeet tavoitepainoon melko helposti. Tällaisessa skenaariossa keskityn pääasiassa suoriin sijoituksiin ja salkustani jo löytyviin osakkeisiin. Ostoslistallani ovat pitkälti samat yhtiöt kuin koronadipissä (Fortum, Konecranes, Nokian Renkaat jne.). Olettaen tietysti, että juuri näiden osakkeiden hinnat laskevat taas riittävän alas. Jos inflaatio lähtee laukalle ja korot nousevat, tämä on mielestäni todennäköisin skenaario. Vaikkei inflaatio kohoaisi, tulemme näkemään kurssien laskua siinä vaiheessa, kun keskuspankkien ja valtioiden elvytystoimenpiteiden teho lakkaa. Minun on kuitenkin hyvin vaikea nähdä maailmaa, jossa välttyisimme kiihtyvältä inflaatiolta. Kun talouteen pumpattu raha pääsee jossain vaiheessa kunnolla kiertoon, lopputulos on ilmeinen.
Skenaario 2: Entä jos mitään laskumarkkinaa tai edes nopeaa korjausliikettä ei nähdä ja kurssit jäävät polkemaan paikalleen tai nousevat lisää? Kaikki on mahdollista. Jos inflaatio pysyy vielä toistaiseksi maltillisena, korot alhaalla ja elvytys jatkuu, tämä on lyhyellä aikavälillä hyvin todennäköinen skenaario. Tässä skenaariossa jatkan samalla rahastosijoitusten linjalla, jolla olen pysytellyt viime syksystä lähtien (kun koronadippi oli käytännössä kurottu umpeen). Keskityn pääasiassa kehittyville markkinoille, joilla arvostustasot ovat muita markkinoita matalammalla. Uudeksi omaisuusluokaksi osakeallokaation sisälle tulen hankkimaan pieniä arvoyhtiöitä (small cap value) ETF:n kautta (tämän liikkeen teen todennäköisesti myös skenaariossa 1 muiden suunnitelmien lisäksi). Suorien osakesijoitusten puolelta minulta toki löytyy yhtiöitä, jotka voi luokitella tähän kategoriaan, mutta ETF:n kautta saan kerralla paremman hajautuksen. Pienet arvoyhtiöt on kehittyvien markkinoiden ohella ainoita kohtuullisesti hinnoiteltuja omaisuusluokkia. Pienten arvoyhtiöiden arvostusero suuriin kasvuyhtiöihin on nyt poikkeuksellisen suuri (ks. kuva 5). Keskiarvoistumisilmiö tulee johtamaan ennen pitkää eron kaventumiseen. Myös akateeminen evidenssi siitä, että pienet arvoyhtiöt tuottavat pitkällä aikavälillä suuria kasvuyhtiöitä ja koko markkinaa paremmin, on melko kiistatonta (syinä mm. suurempi riski ja sijoittajien käyttäytymiseen liittyvät vinoumat). Eli small cap value -sijoituksessani ei ole kyse lyhyen aikavälin vedonlyönnistä, vaan näen kyseisen omaisuusluokan hyvänä lisänä salkkuun myös pitkällä aikavälillä. Nyt jos koskaan tämän tyyppinen strategia-ETF-sijoitus kannattaa tehdä. Tässä skenaariossa salkkuni osakepaino lähestyy tavoitetilaa hyvin hitaasti, sillä rahasto/ETF-sijoitusten painoarvo on salkussani suoria osakesijoituksia pienempi.
Kuva 5. Pienten arvoyhtiöiden (Russell 2000 Value -indeksi) ja suurten kasvuyhtiöiden (Russell 1000 Growth -indeksi) kehitys USA:n markkinalla vuodesta 1990 lähtien. Datalähteet: Bloomberg, WisdomTree.
Skenaario 3: Iso pörssiromahdus tarkoittaa omissa papereissani tilannetta, jossa kurssit laskevat 40-60 prosenttia alle nykytason (vrt. it-kupla ja finanssikriisi). En pidä tällaista skenaariota mahdottomana (vuoden tai parin säteellä), mutta sen todennäköisyys on kaiken järjen mukaan pienempi kuin perinteisen laskumarkkinan, joita olemme nähneet historiassa useammin. Tässä skenaariossa jatkaisin salkkuni vakioyhtiöiden tankkaamista ja pääsisin todennäköisesti ostamaan myös uusia kiinnostavia yhtiöitä, jotka tyypillisesti ovat olleet liian kalliita (esim. Kone, Revenio). Tässä skenaariossa tulisin ostamaan aggressiivisesti myös salkustani jo löytyviä rahastoja painaen myös niiden keskihankintahintaa alas (value averaging). Tässä skenaariossa voisin kasvattaa osakepainon hetkellisesti yli 80 prosentin. Mieluummin siis kasvatan riskiä silloin, kun siitä saa hyvän kompensaation (toisin kuin tällä hetkellä).
Entäpä salkkuni muut omaisuusluokat? Jos korot jossain vaiheessa nousevat, siirrän osan rahamarkkinoilla ja tileillä olevasta pääomasta korkopapereihin eli käytännössä valtionlainoihin ja investment grade -yrityslainoihin. Vältän roskalainoja, sillä niiden riskiprofiili on hyvin lähellä osakkeita. Toisin sanoen roskalainat eivät sovellu siihen, mitä korkopapereilta haen (vakautta ja vähäriskisyyttä). Olen myös miettinyt kiinteistöjä korkopapereiden korvikkeena. Jos korot pysyvät pitkään alhaalla, saatan siirtää pienen osan käteisestä REIT-rahastoihin. Joskus pohdin jopa yksittäisten asuntojen hankintaa ja vuokraamista (jotta saisin käteisen töihin), mutta onneksi mietintäni eivät koskaan edenneet pidemmälle. Osakemiehen on syytä keskittyä osakkeisiin ja hankkia salkun hajautus yksinkertaisesti ja tehokkaasti rahastojen kautta. Toisekseen minua on aina mietityttänyt se, miksi joku haluaa ottaa vain yhteen tai kahteen asuntoon sijoittamalla epäsystemaattisen riskin, jonka kantamisesta ei saa korvausta. Ostamalla REIT-rahastoa saa vastaavan tuotto-odotuksen selvästi pienemmällä riskillä. Toki ymmärrän esimerkiksi velkavivun käyttöön liittyvän argumentin (reaaliomaisuutta vastaan saa velkaa helpommin ja paremmilla ehdoilla) tai ”osta halvalla, remontoi itse ja myy kalliimmalla” -tyyppisen toiminnan, jossa oma työ tuottaa lisäarvoa (suoraan asuntoihin sijoittamisen ja REIT-sijoittamisen riskien yhtäläisyydestä voidaan myös olla montaa mieltä, mutta tämä on oma keskustelunsa).
Joku voinee ihmetellä mihin raaka-aineet (kuten kulta) ovat unohtuneet. Kultaan liittyvistä suunnitelmistahan olen kirjoittanut viime aikoina jonkin verran. Sijoitustyylini rauhallisuudesta kertonee hyvin se, etten ole vieläkään ostanut kultaa, vaikka pidän sitä edelleen ihan hyvänä riskien hajauttajana (hyvin pienellä painolla). Toisaalta en pidä asiaa niin merkittävänä, että kiirehtisin liikkeissäni. Vaikka ajoittaminen on tämän tyyppisissä pienissä turvasatamasijoituksissa vähän turhaa, olen jäänyt pohtimaan, onko nyt oikea aika. Mieluummin ostaisin kultaakin silloin, kun kukaan ei siitä puhu ja se on poissa muodista.
Jos kaikki menee suunnitelmieni mukaan (ja niinhän ei koskaan ihan täysin tapahdu) salkkuni allokaatio voisi näyttää muutaman vuoden kuluttua seuraavanlaiselta: osakkeet 80 prosenttia, korkopaperit 10 prosenttia ja rahamarkkinasijoitukset/talletukset 10 prosenttia. Tässä tilanteessa korkoympäristö olisi lähempänä ”normaalia” ja osakkeiden tuotto-odotus nykyistä korkeampi. Olisin myös ihan tyytyväinen, vaikka salkkuni näyttäisi tältä: osakkeet 70 prosenttia, kiinteistöt 10 prosenttia, kulta 5 prosenttia rahamarkkinasijoitukset/talletukset 15 prosenttia. Tässä tilanteessa korkotaso olisi edelleen kohtalaisen matala ja osakkeiden yleinen arvostus melko korkea. Siksi osakepaino olisi edelleen alle tavoitteen ja olisin joutunut korvaamaan korkopaperit REIT-rahastoilla (kiinteistöillä). Epävarmuuden jatkuessa olisin myös ostanut pienen määrän kultaa. Käteistä olisi vähän enemmän kuin tavoiteallokaatiossa. Osakepaino olisi kuitenkin etenemässä oikeaan suuntaan ja olisin nykyistä lähempänä tavoiteallokaatiotani.
R.W.
Disclaimer: Sijoitusneuvonta on luvanvaraista toimintaa. Tässä kirjoituksessa esitetyt ajatukset eivät ole sijoitusneuvoja. Kukaan ei voi antaa oikeita neuvoja tuntematta sijoittajan taloudellista tilannetta, sijoitushorisonttia, riskinsietokykyä tai muita hänen sijoitussuunnitelmansa yksityiskohtia. Pelkästään yhden kirjoituksen välityksellä ei ole myöskään mahdollista käsitellä sijoituskohteita sillä tarkkuudella kuin jokaisen sijoittajan tulisi tehdä ennen sijoituspäätöksen tekoa.
