Tutkiessani taloudellista menestystä, olen havainnut viisi keskeisesti yhdistävää tekijää. Muitakin varmasti on, mutta nämä viisi ominaisuutta ovat yhteneväisiä niin työssään poikkeuksellisesti menestyville, yrittäjille kuin sijoittajillekin. Kyse ei ole synnyin- tai alkuonnesta vaan siitä, miten me itse ajattelemme ja toimimme.
1. Ole valmistautunut, hanki kokemusta ja ole valmis hyödyntämään avautuva tilaisuus
Saadakseen kiinni eteen aukeavasta mahdollisuudesta, on meillä oltava riittävästi aiheeseen liittyvää tietoa, ymmärrystä ja kokemusta. Poikkeuksellista mahdollisuutta ei edes tunnista, ellei ole riittävällä tavalla virittynyt oikealle taajuudelle. Selvän ottaminen ja opiskelu ei maksa paljoa ja on investointi, joka maksaa varmuudella kovaa korkoa. Kokemusta saa olemalla mukana pelissä. Oivallukset syntyvät kokemuksista ja niiden jälkeisestä pohdinnasta. On se sitten oman työn ympärillä oppimista tai vaikkapa sijoittamisen opiskelua kirjoista ja kokemuksen kautta, antaa se meille valmiuksia tunnistaa lupaavia mahdollisuuksia. Opiskelun ja kokemusten lisäksi meidän tulee olla aktiivisesti avoimia uusille tilaisuuksille ja olla halukkaita tarttumaan niihin. Elämä on enemmän kontaktilaji kuin penkkiurheilua.
2. Kenet kaikki tunnet ja ketkä tuntevat sinut
Menestyksen yksi ehdottomasti tärkeimmistä tekijöistä ovat ihmissuhteet. Yksin ei pysty eikä kannata tehdä mitään todella arvokasta. Mitä enemmän oikeita ihmisiä satumme tuntemaan, sitä enemmän kiinnostavia mahdollisuuksia meidän eteemme tulee. Haasteiden hetkellä on hyödyksi, jos omassa tuttavapiirissä on laajalti ja erilaisissa liemissä keitettyjä ihmisiä.
Ideat ovat siitä vekkuleita, että niitä on todella vaikeaa muuttaa rahaksi, mikäli emme pääse oikeiden ihmisten luokse niistä keskustelemaan. Ideoista ei maailmassa juurikaan ole pulaa, mutta niiden toteuttaminen on se, missä kumi kohtaa tienpinnan.
Oletko pannut merkille, että ollessasi alasi lyömätön ammattilainen, eteen tulee ajan kanssa kuin sattumalta toinen toistaan parempia mahdollisuuksia. Kaikkein parhaat diilit jaetaan huomattavasti ennen kuin ne tulevat laajan joukon saataville. Mitä vähemmän jalostusastetta ideassa on päästessämme siihen käsiksi, sitä suurempi tuottopotentiaali sillä on. Löytämällä tuottojen alkulähteille, meillä on mahdollisuus saada aikaiseksi satumaisia tuloksia. Yrittäjä on kiinni ruohonjuuritasolla, pörssiin listautuessa saman yrityksen osakkeita ostaa suuri yleisö. Tällöin kaikkein merkittävin arvonkehitys on useimmiten jo tapahtunut.
3. Ahkeruus - tekeminen voittaa aina tekemättömyyden
Gramma toimintaa on arvokkaampaa kuin tonni kelailua. Maailman mahtavinkaan idea ei muutu todeksi ilman toimintaa. Mahdollisuuden avautuessa on oltava valmis toimimaan nopeasti ja peloista piittaamatta. Pelin alkaessa, on pelattava. Valtaosa tilaisuuksista on auki vain hyvin lyhyen aikaa ja harva asia harmittaa niin paljoa kuin tilaisuuden näkeminen ja sen tunarointi tumput suorana seisomalla.
4. Käytä hyväksesi erilaisia vipuvoimia
Suuri kivi liikkuu huonosti sitä työntämällä, mutta pitkällä rautakangella se kierähtää kevyemmin. Samalla tapaa elämän eri osa-alueilla on hyödyllistä etsiä lisäpuhtia paremmista tavoista, toisten avusta sekä pääomista. Hyödyntämällä sopivasti erilaisia vipuvoimia, lähes mikä tahansa on mahdollista. Useimmille tutuimmat vipuvoimat ovat toisten ihmisten aika ja osaaminen sekä velkarahan käyttö. Palkkattu työntekijä edustaa aikaa ja osaamista siinä missä asuntolaina velkavipua. Kaksi ehtii enemmän kuin yksi ja lainaraha mahdollistaa käteisvaroja suuremmat hankinnat.
Jokainen meistä on vipuvoimana jonkin toisen tavoitteiden saavuttamiseksi. Suuri kysymys onkin, miten paljon käytämme niitä itse hyväksemme omassa elämässämme. Kuinka hyvin osaamme hyödyntää toisten ihmisten ideoita, aikaa, valmiita systeemejä, kontaktiverkostoja, valmiita jakelukanavia tai pääomia asettaa aidat sille, minne pystymme kurkottamaan.
Helposti ymmärrettävä esimerkki toisten pääomien käytöstä on asuntosijoittaminen. Perusperheellisen tulevaisuus muuttuu dramaattisesti jo neljällä sijoitusasunnolla, mutta yhdenkin sijoitusasunnon hankinta käteisellä on useimmille hyvin haastavaa. Lainarahalla se kuitenkin monelta onnistuu ja ajan kanssa ehtii kerätä melko helposti kourallisen tai pari asuntoja. Jostain syystä kuitenkin on melko harvassa sellaisia, joilla on satoja tai tuhansia asuntoja. Oman ajattelun sekä toiminnan äärirajat ovat tulleet jossain kohden vastaan ja tyrehdyttäneet etenemisen. Uudelle tasolle noustaan uusilla, nopeammilla ja paremmilla ideoilla sekä toisten pääomilla ja ajalla.
5. Altistu ahkerasti uusille ideoille ja avarra ajattelua
Todellisuutemme syntyy ajatuksissamme. Se mitä me pidämme totena, on meille totta. Suurimmat rajoitteemme ovat meidän omat ajatuksemme siitä mikä on mahdollista meille ja mikä ei ole. Merkittävä loikka eteenpäin tapahtuu altistuessamme todellisuuttamme loukkaaville ajatuksille, keskustellessamme sellaisten kanssa, joiden suunnitelmat eivät millään määrin rajoitu meidän mahdollisuuksiksemme kuvittelemalle hiekkalaatikolle. Toisinajattelijat antavat meille ideansiemeniä ja esimakua mikä voisi olla mahdollista.
Kehitys tapahtuu hylkäämällä vanhat totuudet ja altistumalla uusille ideoille. Meillä on tapana melko helposti väittää vastaan meitä paremmin tietäville, koska me katsomme maailmaa meidän kokemuskenttämme kautta. Sellainen, joka on nähnyt mitä ulkopuolella on, voi siitä helposti puhua ja siihen uskoa, vaikka se ei meidän maailmassamme oikealta tuntuisikaan. Melko usein meillä on tapana vastustaa eniten juuri sitä mikä meille olisi parasta. Viisainta voisikin olla kuunnella kiltisti toisten meille esittämiä ideoita jostain sellaisesta, joka tuntuu loukkaavan meidän mieltämme.
Menestyvät ovat valmiita laajentamaan omaa ajatteluaan ja hylkäämään sen, mikä heitä on aiemmin rajoittanut. Kritisoinnin sijaan keskitytään uuden tuomaan mahdollisuuteen. Pohditaan miten uusi tieto vaikuttaa vanhoihin uskomuksiin ja rakenteisiin. Meidän tehtävämme on sanoa mieluummin kyllä ja miettiä rakentavasti sen sijaan, että sanoisimme nopeasti jyrkän ei vähänkään vieraalta haiskahtavalle.
Menestyksen taustalla on luonnollisesti paljon jokaiselle yksilöllisiä ominaisuuksia, mutta useimpien menestystarinoiden taustalla on edellä kuvattujen pilarien varaan rakennettu kehikko. Silloin kun meillä on palava halu saada jotain aikaiseksi, olemme valmiita tutkimaan, opiskelemaan ja harjoittelemaan aivan järjettömällä tavalla sekä meillä on laaja kontaktiverkosto, ovat mahdollisuutemme vastaan tulevan tilaisuuden hyödyntämiseen mitä parhaimmat. Pitää vain rohkeasti tarttua tilaisuuteen ja tuoda mukaan seikkailuun itseämme taitavampia ihmisiä.
Aurinkoa päivääsi!
Matias
Sijoitustiedon kolumnisti Matias Savolainen on yrittäjä, sijoittaja ja USA Asunnot hallituksen puheenjohtaja.