Terza
Viimeisimmät viestit
Kaukoidän kehittyvät maat
20.12.2020 - 09:55
Itse olen jo vuosia asunut Indonesiassa ja seuraan maan taloutta ja markkinoita aktiivisesti.
En tiedä mistä noita yllä olevia "faktoja" oli kaivettu että Indonesiassa olisi yli tuhat eri kieltä, 90% muslimeja, Batam olisi kuin Tallinna Suomelle... Mutta ei anneta pikkuvirheiden häiritä.
Suomalaisille Indonesia on usein yhtä kuin Bali ja sitä kautta turismi, mutta tosiasiassa turismi näyttelee hyvin pientä ( muistaakseni noin 4% ) osuutta Indonesian kansantaloudesta. Kuten jo edellisissä postauksissa mainittu, maa kasvaa ja kehittyy todella nopeasti sekä väestön lukumäärän että myös kaiken muun sivistyksen suhteen. Tällä hetkellä yli puolella indonesialaisista ei ole edes pankkitiliä, mikä kuvastaa hyvin maan jälkeenjääneisyyttä. Koko ajan on kuitenkin kehitystä havaittavissa ja tämä maa länsimaistuu ja nykyaikaistuu kovaa vauhtia. Ja tuossa on juurikin se potentiaali minkä itse näen Indonesian markkinoissa. Ei tarvitse edes olla kummoinen ennustaja, senkun vain katsoo Euroopan kehitystä 20 vuoden taakse ja siitä eteenpäin niin sama on Indonesialla edessä. Täällä vielä pelataan todella paljon käteisellä, tavalliset ihmiset samoin kuin pienet yritykset lähes poikkeuksetta eivät maksa veroja jne mutta nämä ovat kaikki asioita mitkä satavarmasti tulevat muuttumaan.
Tuo Batam oli todella heikko vertaus Tallinnaan, mutta jos Suomea ja Viroa haluaa käyttää vertauskuvana niin täällä on vähän samanlainen taloudellinen murros nähtävillä kuin Virossa 90-luvulla kun maa itsenäistyi. Vaikka kansa on köyhää niin rikkaita on koko ajan enemmän ja enemmän ja ne ovatkin sitten todella rikkaita, esim Rolls-Roycea näkee Jakartassa ihan päivittäin samoin kuin Ferrareita ja muita loistoautoja. Ja nämä ovat suht tuore ilmiö, sillä kun katsoo vaikka käytettyjen autojen tarjontaa niin käytettyjä loistoautoja on tarjolla käytännössä vasta 2010-luvulta eteenpäin.
Maassa on myös korkotasoa laskettu tänä vuonna ja inflaation ennustetaan olevan 3% luokkaa. Miinuspuolena näen kuitenkin pankkien varsin korkean lainakoron, joka kokonaisuudessaan huitelee 12-20% vuositasolla. Samoin viivästyskorot ja -seuraamukset täällä ovat aivan tolkuttomat, mikä hillitsee yritysten ja ihmisten velanottoa tehokkaasti. Hyvänä puolena tässä on se, että yhtiöt ovat useasti varsin vahvoja taseeltaan mutta miinuksena taas että pelkällä omalla pääomalla kasvaminen ja toiminnan kehittäminen on hidasta. Tehokas keino pääoman hankintaan on listautuminen, tänäkin vuonna pörssiin on listautunut yli 50 uutta yhtiötä ja varsinkin pienempien listautujien kohdalla kurssi on ensimmäisten viikkojen aikana noussut jopa useita satoja prosentteja tarjoten mojovat pikavoitot.
Tuohon aloittajan rahastoon, kuten muihinkaan ulkomaisiin Indonesiaan sijoittaviin rahastoihin, en ole tutustunut enkä osaa ottaa kantaa. Oma näkemykseni on, että erityisesti Indeonesian kohdalla avainasemassa on rahaston salkunhoitajat joiden olisi syytä olla hyvin perillä ja valppaana maan tapahtumista. Ja siihen parhaimman perspektiivin antaa kun asuu paikan päällä, muutaman kerran vuodessa tapahtuvat yritysvierailut samoin kuin internetuutisten seuraaminen eivät riitä parhaimpaan tuottoon markkinoilla jossa tilanteet, käytännöt, lait jne ovat murroksessa ja elävät koko ajan. Myöskin monet maan viralliset luvut esim koronatartunnoista eivät pidä paikkaansa, täällä kun kuolemia ei juurikaan tutkita eikä monella koronaoireisella ole varaa mennä koronatesteihin. Myöskin erilaista manipulaatiota mm tilinpäätösasiakirjoihin esiintyy huomattavan paljon samoin kuin erilaista kirjanpidon epätarkkuutta.
Kaikenkaikkiaan pidän Indonesiaa sijoittajan kannalta suurena mahdollisuutena, jossa kuitenkin onnistuminen vaatii erityistä skarppiutta perusasioiden lisäksi.