aku
Viimeisimmät viestit
Citycon
22.2.2024 - 19:31
Päinvastoin G Cityn omistuksen pitäisi alla olevan uutisen perusteella mennä alle 50% rajan.
G City Ltd, joka tällä hetkellä omistaa yhdessä kokonaan omistamansa tytäryhtiön Gazit Europe Netherlandsin kanssa 50,91 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä, on sitoutunut merkitsemään 3,7 miljoonaa Osaketta Osakeannissa. Finanssivalvonnan antaman pakollisesta ostotarjousvelvollisuudesta poikkeamista koskevan hyväksynnän mukaan G City Ltd:n kokonaisosakeomistuksen tulee olla alle 50 prosenttia Yhtiön kaikista osakkeista ja äänistä Osakeannin toteuttamisen jälkeen.
Incap
22.2.2024 - 09:59
Vuoden 2024 näkymät
Incap arvioi, että yhtiön liikevaihto ja liikevoitto (EBIT) vuonna 2024 ovat pienempiä kuin vuonna 2023.
Yhtiön suurimman asiakkaan varastojen alentaminen vaikuttaa liikevaihtoon ja kannattavuuteen vuoden 2024 ensimmäisellä puoliskolla. Incapin liikevaihdon kuitenkin arvioidaan kasvavan sekä tuloksen paranevan kvartaaleittain vuoden 2024 ensimmäisestä neljänneksestä alkaen.
Arviot perustuvat oletukseen, ettei odottamattomia Incapin liiketoimintaympäristöön vaikuttavia muutoksia tapahdu esimerkiksi komponenttien saatavuudessa.
Ainakin alkuvuosi näyttää edelleen heikolta, mutta riippuvuus isoimmasta asiakkaasta on pienentynyt oleellisesti. Pukkin kommentista: "Incapin suurimman asiakkaan osuus konsernin liikevaihdosta neljännellä kvartaalilla vuonna 2023 oli 23 % (73 %)".
Aloittelevan sijoittajan töppäilyt
7.3.2023 - 15:51
Niissä tonnin kaupoissa taisi olla Nordnetin uutena asiakkaana tarjous, että pystyi käymään kaksi ensimmäistä täyttä kalenterikuukautta kauppaa hinnaston edullisimmalla tasolla 1.
Vaihtoehtona tuolle Nordnet Onelle mietin lähinnä Handelsbankin USA indeksiin vaihtamista tai jopa Selingson & Co Top 25 brands rahastoon säästämistä. Nuo ei ole niin hajautettuja, mutta saattaisivat olla tuottavampia. Ehkä olisi helpompi pysyä vaan Nordnetin sisällä tässä vaiheessa.
Mun käsitys on, että USA-hinnasto on 15€/kauppa minimi myös 1 tasolla.
USA Rahastoista olen itse päätynyt myös tuohon Handelsbankeniin. Rahasto on nykyisin ESG, mikä on kyllä aika yleistä noissa muissakin. Jos valita voisi niin ottaisin oikean indeksirahaston mitä tuo oli muistaakseni aiemmin.
Aloittelevan sijoittajan töppäilyt
7.3.2023 - 11:54
Tärkein sijoituspäätös on aloittaminen. Nyt, kun se on tehty niin löytyy varmasti helpommin motivaatiota opiskella asoita. En ota kantaa noihin osakevalintoihin sinänsä, mutta Nordnetissä taitaa olla aika rapsakat kulut tonnin kaupoille jenkkeihin.
Pienillä summilla rahastosäästäminen on hyvä vaihtoehto. Nordnet One rohkea voi olla toki ihan hyvä vaihtoehto sinulle, mutta se on "rahastojen rahasto". Kuulostaa tietysti fiksulta, että tulee iso hajautus kerralla, mutta miettisin itse olisiko fiksumpaa valita kuitenkin suoraan joku/jotkut noista alla olevista rahastoista suoraan niin pääsisi vähän pienemmällä kulutasolla. Niissä on loppujen lopuksi todella paljon päällekäisyyttä, kun katsoo mitkä ovat isoimmat sijoitukset noilla alla olevilla rahastoilla.
https://www.nordnet.fi/markkinakatsaus/rahastolistat/17794251-nordnet-o…
Nordnet - Kysymyksiä ja vastauksia
13.1.2023 - 12:58
En kuitenkaan löydä kuukausisäästösopimusta tehdessä mahdollisuutta valita päivää, vaan päiväksi tulee aina kuukauden 5. päivä. Miten tämän pääsee vaihtamaan?
Ainakin tehdyissä sopimuksissa näkyy muokkaa nappi (kynän kuva) josta saa valittua halutun päivän (1-28).
Edit: Näkyy olevan päivän valinta rahastosäästämisessä, mutta ei näy vastaavaa ETF:ssä (uutta sopimusta tehdessä).
Kesko
30.8.2022 - 10:14
Mikä näiden Wolt/Oda/Foodora hintataso on muuten tässä vertailussa vs S-ryhmä/Kesko?
Farseerin sijoitusblogi
29.8.2022 - 09:22
Eikö se pointti ollut, että OST-tappioita ei saa vähennettyä verotuksessa pelkästään tyhjentämällä, vaan pitää sulkea?
Päivän politiikka
18.10.2021 - 23:11
^ Tossa sun linkissä on joku ylimääräinen merkki lopussa, urlin kopsaamalla toimii.
Netum
28.5.2021 - 16:10
"Netum Group Oyj:n listautumisanti on keskeytetty ylimerkinnän vuoksi. Kiitos kaikille antiimme osallistuneille!"
Listautumisannissa tarjotaan enintään 2 535 000 Yhtiön osaketta (”Tarjottavat Osakkeet”) institutionaalisille sijoittajille Suomessa ja kansainvälisesti paikallisiin säännöksiin perustuvien vaatimusten täyttyessä (”Instituutioanti”), yksityishenkilöille ja yhteisöille Suomessa (”Yleisöanti”) ja Yhtiön ja sen tytäryhtiöiden vakituisille ja määräaikaisille työntekijöille sekä Yhtiön hallituksen ja johtoryhmän jäsenille (”Henkilöstöanti”). Listautumisannin ehdot koostuvat yleisten ehtojen lisäksi Yleisöannin, Instituutioannin ja Henkilöstöannin erityisistä ehdoista.
Yhtiön hallitus päättää Listautumisannissa Tarjottavien Osakkeiden lopullisen määrän, Tarjottavien Osakkeiden allokaatiosta Instituutio-, Yleisö- ja Henkilöstöantien välillä sekä Listautumisannissa annettujen merkintäsitoumusten hyväksymisestä kokonaan tai osittain arviolta jo 1.6.2021 Listautumisannin alustavasta aikataulusta poiketen. Edellä mainitut päätökset julkistetaan yhtiötiedotteella. Yleisöannissa ja Henkilöstöannissa annettavien Tarjottavien Osakkeiden kirjaaminen hyväksytyn sitoumuksen tehneiden sijoittajien arvo-osuustileille aloitetaan arviolta 1.6.2021. Instituutioannissa annettavat Tarjottavat Osakkeet ovat valmiina toimitettavaksi maksua vastaan arviolta 3.6.2021 Euroclear Finland Oy:n kautta. Kaupankäynti Yhtiön osakkeilla alkaa Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalla arviolta 2.6.2021.
https://www.netum.fi/sijoittajille/tiedotteet/#netum-group-oyjn-listaut…
Netum
27.5.2021 - 08:31
Mikä vaan pankki käy. Tässähän itse kirjauduin pankilla A ja maksoin pankista B ja arvo-osuustili on Nordnetissa, josta taas ei voinut maksaa suoraan :)
Osaako joku sanoa, että rajautuuko AOT:lle, vai onnistuuko merkkaus myös OST:lle maksamalla toisesta pankista? Jotenkin oletan, että OST:n kanssa tulisi ongelma, vaikka itsellä olisi talletus varaa OST:lle käyttämättä ja mieluummin merkkaisin sinne.