Turvallinen sijoittaminen perheelliselle (vinkkejä kaivataan)

Bobby

Liittynyt:
13.8.2015
Viestejä:
2

Hei kaikille,

Lapsien syntymän jälkeen (1 ja 3 vuotiaat) olen pähkäillyt talous- ja sijoitusasioita entistä enemmän. Ensisijaisena tavoitteena on taloudellinen turvallisuus ja nykyisenkaltainen mukava elintaso. Minun kohdalla mukava elintaso on sitä, että saa Prisman leikkehyllystä mitä haluaa ja tehdä perheen kanssa yhden ulkomaanreissun vuodessa. 

Työpaikka on IT-alalla ja töiden suhteen tulevaisuus vaikuttaa turvatulta, vaimon työtilanne vaikuttaa myös vakaalta. Auntolainan lyhennyksen ja kuukausittaisten juoksevien menojen jälkeen palkasta jää kuukausittain n. 1300 € yli. Sitä olen viime aikoina sijoittanut pääosin indeksirahastoihin Seligsonin ja Nordnetin kautta. 

Faktat nykyvarallisuudesta ja veloista:

Varallisuus

- Noin 20 k€ pääosin indeksirahastoissa

- Asuntoa n. 100 k€ edestä

- 15 k€ auto

Velat

- Asuntolainaa n. 100 k€ (plus emännällä sama)

Sitten kysymyksiin:

- Koska haen ennen kaikkea turvallista ja vakaata sijoittamista, olen miettinyt mahdollisen pörssiromahduksen riskiä ja tulisiko tällaisen varalta hajauttaa sijoittamista pörssin ulkopuolelle ja jos niin mihin? Sijoittamisen tulisi olla mahdollisimman vaivatonta, koska aika on nykyään kortilla.

- Mikäs olisi hyvä ja helppo tapa sijoittaa lapsille? Ajatus oli alkaa laittamaan molemmille esim. 50 € kuussa Nordnetin kautta johonkin indeksirahastoon. Olen tietoinen, että yksi lahjoittaja saa antaa lapselle verottomasti 3 999 euroa kerran kolmessa vuodessa

0
0
10.8.2016 - 14:29

Arsi

+127
Liittynyt:
23.3.2015
Viestejä:
88

Jos rahoille ei ole lähiaikoina suunniteltua käyttöä, niin en näe tilanteessasi oikein muuta järkevää vaihtoehtoa kuin pörssiosakkeet (indeksirahastot & ETF:t). Sijoitusten arvo voi silloin tällöin laskea kymmeniä prosentteja, jos tämä tuntuu ihan sietämättömältä ajatukselta, niin laita sitten johonkin pankkitalletukseen (jotka todennäköisesti häviää inflaatiolle).

Nuo Nordnetin kuluttomat superrahastot ovat mainio paikka säästää muksuille se muutama kymppi / kk. Omat sijoitukset jos hajautat Seligsonin indeksirahastoihin ja Nordnetin kautta Superrahastoihin / ETF:iin, siten että saat myös maantieteellistä hajautusta (ei pelkästään Suomea/Pohjoismaita/Eurooppaa), niin näkisin että et ainakaan hirveän väärin voi toimia. Toki pörssikurssit ovat joillain mittareilla nyt korkealla, mutta ostojen ajoittamista ei kannata yrittää harrastaa. Kun jatkat noita ostoja tasaisin väliajoin (esim. joka kk) myös kurssien laskiessa / kaikkien panikoidessa, saat sijoituksillesi automaattisesti myös ajallista hajautusta ja vältät "ostamista huipulta".

Kun et sitten ensimmäisen vähänkään isomman dipin koittaessa myy paniikissa salkkuja tyhjiksi, ja julista kaikille että "pörssipeleissä" menettää vaan rahansa, olet jo huomattavasti etevämpi kuin keskivertosijoittaja.

0
0
11.8.2016 - 10:07

Bobby

OP
Liittynyt:
13.8.2015
Viestejä:
2

Kiitokset Arsille vastauksesta! Hyvin samankaltaisia ajatuksia olen itsekin pyöritellyt.

Mitäs mieltä olette korko- ja valuuttasijoituksista? Näihin en ole toistaiseksi perehtynyt, mutta ne voisivat olla yksi vaihtoehto riskin hajautuksesta pörssin ulkopuolelle.

0
0
11.8.2016 - 10:32

bullero

-1
Liittynyt:
11.6.2015
Viestejä:
47

Molemmat voi ainakin omasta mielestäni unohtaa, valuuttakaupankäynti on hyvin turhaa erittäin likvidien markkinoiden takia ja käytännössä yksityissijoittajan kannalta riskin hajauttamisen mielessä tuon voi hoitaa vaikkapa omistamalla Yhdysvaltain dollareissa ja eurossa noteerattuja osakkeita. Korkomarkkinat ovat taas aika kuumentuneet, erityisesti valtioiden bondien osalta. Kenties hajauttamismielessä suuryhtiöiden joukkovelkakirjat voisivat vielä tuodakin jotain (pientä) tuottoa. Tuottoa halutessaan joutuu riskiä kasvattamaan ja molempia onkin sitten tarjolla junk bondeissa niin valtioiden kuin firmojenkin puolelta.

Lapselle varmasti ETF:t OK valinta erittäin pitkällä aikavälillä (kulut minimiin) ellei halua enemmän spekuloida, Superrahastot ilmaisia joten nekin kannattaa tsekata. Tässäkin voi tietysti spekuloida kannattaako ostaa OMXH25 Superrahastoa kun Suomen tilanne on mitä on, Norjassa taas öljyn romahdus vaikuttaa jokaiseen maan talouden sektoriin. Jäljelle jääkin lähinnä asuntokuplainen Ruotsi ja Tanska, josta mulla ei ole näkemystä.

0
0
18.8.2016 - 15:27

Mintti16

Liittynyt:
15.8.2016
Viestejä:
3

Luin just tuosta Jolt Bankista, jota nuo Euroloanin tyypit on pistämässä kasaan, on siis mobiilissa toimivia pankkipalveluita. Tämän yhteydessä on tulossa Euroloanilta osakeanti. Mitäs ihmiset täällä on mieltä tästä? Juttua oli esim täällä.

Todella kiinnostava konsepti, itsellä sellainen kutina, että tuossa vois olla tulevaisuutta. Vähän riippu sitten hinnasta.

0
0
19.8.2016 - 11:51

Straight8

+50
Liittynyt:
23.3.2015
Viestejä:
59
bullero kirjoitti:

Molemmat voi ainakin omasta mielestäni unohtaa, valuuttakaupankäynti on hyvin turhaa erittäin likvidien markkinoiden takia ja käytännössä yksityissijoittajan kannalta riskin hajauttamisen mielessä tuon voi hoitaa vaikkapa omistamalla Yhdysvaltain dollareissa ja eurossa noteerattuja osakkeita. Korkomarkkinat ovat taas aika kuumentuneet, erityisesti valtioiden bondien osalta. Kenties hajauttamismielessä suuryhtiöiden joukkovelkakirjat voisivat vielä tuodakin jotain (pientä) tuottoa. Tuottoa halutessaan joutuu riskiä kasvattamaan ja molempia onkin sitten tarjolla junk bondeissa niin valtioiden kuin firmojenkin puolelta.

Samaa mieltä, että voi unohtaa, koska koron valitseminen osakkeiden sijaan tulee mielestäni kysymykseen vain, jos sijoitusaika on lyhyt tai jos haluaa hajauttaa suurempaa kertasijoitusta ajallisesti.

Valuutoistakin muuten samaa mieltä, mutta yhtiön noteerausvaluutalla ei ole merkitystä muuhun kuin valuutanvaihtokustannuksiin tai muihin kuluihin tms. Valuuttariskiin sillä ei pysty vaikuttamaan.

0
0